Ensi kohtaamiseni Vuojoen kartanoon tapahtui vuosittain järjestettävän Rauma Festivo klassisen musiikin konsertissa, jossa kartanomiljöö antoi juhlavat ja mieleenpainuvat puitteet taiteellisesti korkeatasoiselle konsertille. Viime kesän vastaavasta konsertista olen valinnut muutaman kuvan sateisen kuvauspäivämme lisäksi. On ihailtavaa, että kartanon tilat ovat monipuolisesti jokaisen käytettävissä.
Vuojoen empire-tyylinen kartano on arkkitehti C.L Engelin suunnittelema ja valmistunut vuonna 1836, aikakirjoissa kartano mainitaan jo 1500-luvulla. Eurajoen kunnan omistukseen kartano päättyi 1930 ja toimi vanhainkotina vuotten 2003 asti. 2000-luvun alussa Eurajoen kunta ja Posiva Oy laativat suunnitelman restaurointitöiden aloittamisesta. Nykyään kartano toimii moitoimintakeskuksena matkailun, kulttuurin ja alueen yritysten käytössä. Toimintaa ohjaa Vuojokisäätiö.
Päärakennuksen ensimmäisessä kerroksessa on INFO, Ravintola Wuojoki, Vuojoki säätiö ja Vuojoki näyttely.
II kerros on juhlakerros, jossa järjestetään kokouksia, konsertteja, erilaisia juhlatilaisuuksia kuten hää- ja syntymäpäiväjuhlia jne.
III kerros on Posiva Oyn käytössä.
Päärakennuksen molemmin puolin ovat rakennukset itäinen flyygeli, jossa sijaitsee Galleria Gylich ja Auditorio Bassi sekä läntinen flyygeli, joka on kunnostettu majoitustiloiksi Vierastalo Wuojoki.
Talvipuutarhassa eli orangeriassa kasvatetut ananakset ja persikat lienevät olleet maailman pohjoisimmat satoa tuottaneet hedelmät. Nykyään orangeriaa käytetään sauna- kokous- ja koulutustiloina.
Kartanon tilojen restauroinnin rahoitajia ovat olleet EU, Eurajoen kunta ja Posiva Oy.
Rauma Festivon korsertista
Liinmaan linna
Liinmaan linna on muinaismuistolain(295/63) rauhoittama kiinteä muinaisjäännös. Se sijaitsee 4 kilometrin päässä Vuojoen kartanosta.
Aikakirjoissa vuodelta 1395 mainitaan kahdesta satakuntalaisesta linnasta Vreghdenborch ja Aborch, joista ensimmäisen on arveltu tarkoittavan Liinmaan linnaa.
Linnan sijainti on hiekka/hietapohjaisella mäellä lahden poukamassa Lapin- ja Eurajoen lasku-uomien välissä. Vallihaudat ovat olleet kuivahautoja ja kahden rakennuksen jäännökset ovat löydetyt, joista ainakin toinen on rakennettu tiilestä.
Liinmaan keskiaikanen linna on voitu ajoittaa esinelöytöjen perusteella 1300 luvunlopulle tai 1400 luvun alkupuolelle. Esineistöä ovat olleet rahat, punnus, lukon osa, rautakäki, kirves, veitsiä, rautameisseli, -nauloja ja -koukku, pronssisormus, lasi- ja saviastian paloja muun muassa.

Irjanne
Kesäisin käytössä oleva Satakunnan vanhin puukirkko v. 1731 rakennettu Irjanteen kirkko sijaitsee kuusi kilometriä Eurajoen keskustasta.
Barokkityylinen kellotapuli on rakennettu v. 1758. Kellotapulin edessä vaivaisukko kerää almuja diakoniatyölle. Muistokivi sotamarsalkka Åke Tottille Kuningas Kustaa II Adolfin luottosotillaalle löytyy kellotapulin edestä. Kuningas lahjoitti Tottille Eurajoelta kolme kartanoa maksuna ratsuväkikomppanian ylläpidosta. Åke Tott (1598-1640) on haudattu mausoleumiin Turun tuomiokirkkoon.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)